Ymmärräthän tätä tekstiä lukiessasi, että en oleta sinun toimivan samalla tavalla omassa elämässäsi.
Nämä ovat jokaisen omia valintoja ja tässä tekstissä käsittelen omakohtaisia kokemuksiani ja minun kohdallani ne ovat toimineet täydellisesti.
Haluan puhua tänään anteeksiannosta ja siitä, mitä kaikkea se mielestäni voi pitää sisällään. Minua satutettiin jo lapsena ja nuorena.
Henkilökohtaisia ja koskemattomuuden rajojani rikottiin pahalla tavalla,
minua käytettiin hyväksi ja minua kiusattiin ja uhkailtiin. Minulle läheisin ja rakkain ihminen (eli oma äitini) pahoinpideltiin monta kertaa minun vieressäni. Parisuhteessa minua petettiin ja minusta tehtiin toinen nainen. Voitte vain kuvitella miten paljon katkeruutta tällaiset kokemukset ja soppa saa aikaiseksi. Aloin kuitenkin jossain vaiheessa tajuamaan, että vaikka kuinka vihaisin minua satuttaneita ihmisiä, se ei muuttaisi loppupeleissä mitään. En tulisi saamaan mennyttä takaisin vihan avulla. Ainoastaan viha ja katkeruus sisälläni muuttaisivat minua itseäni, nimittäin paljon huonompaan suuntaan.
Katkeruus on kuin myrkkyä, joka tappaa hitaasti. Se juurtuu syvälle sisimpään ja on hankalaa saada pois. Ilman uskoontuloa ja Jumalan armoa minua kohtaan, en tiedä olisinko koskaan pystynyt antamaan anteeksi, sillä en aiemmin edes halunnut antaa anteeksi. Kun olin tullut uskoon, aloin tajuamaan mitä katkeruus tekee minulle. Jossain vaiheessa ymmärsin, että anteeksianto on valinta. Ei ole pakko hyväksyä toisen tekoa, vaikka valitsisi antaa tälle anteeksi. Tein useita kertoja tämän valinnan ja päätin antaa anteeksi, vaikka minusta ei tuntunut siltä että haluaisin. Tein sen päätöksen usein ja toistin taas sen että ”minä valitsen antaa anteeksi näille ihmisille”. Kun olin Havaijilla Raamattukoulussa, eräänä päivänä saimme tehtäväksemme kirjoittaa paperille loukkaukset, joita meille on sanottu ja jos halusimme antaa anteeksi, saimme itseksemme antaa siinä hetkessä anteeksi näille ihmisille. Tämän jälkeen paperit saatiin tuhota ja ne heitettiin nuotioon. Se tuntui vapauttavalta.
On ymmärrettävää, että on hyvin vaikeaa antaa anteeksi jos on satutettu liian pahasti. Kuka haluaa edes antaa anteeksi jos toinen on tehnyt jotain hirveää, eikä edes osoita katumuksen merkkejä mitenkään? Omalla kohdallani taisin enemmänkin antaa anteeksi itseni takia. Sen takia, että pääsisin vapaaksi katkeruudesta ja jatkamaan elämääni eteenpäin sekä voisin joskus eheytyä kaikesta niin hyvin kuin se on mahdollista. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Niinhän se menee. Joskus kun katkeruus tuli mieleeni uudelleen, rukoilin ja pyysin Jumalalta voimaa ja tahtoa, että haluaisin antaa anteeksi. Erään ihmisen teot olivat hajottaneet minua pahasti ja surin usein sitä, kun hän ei koskaan ollut pyytänyt anteeksi. Olisi tehnyt mieli kaivella se anteeksipyyntö hänestä, mutta eihän se silloin olisi tullut häneltä puhtaasta sydämestä. Opin että ihmisiltä on turhaa odottaa mitään, sillä aina tulee pettymään tavalla tai toisella.
Eräänä päivänä sitten kuitenkin, aivan odottamattani tämä ihminen pyysi minulta anteeksi. Sanoin että: ”Voi kuule, olen antanut sinulle anteeksi jo ajat sitten. Mutta tottakai se on helpompaa antaa anteeksi jollekulle, joka sitä pyytää.” Oli uskomatonta tuntea valtava vapaus sisimmässäni. Niinkuin edellisessä postauksessani kerroin osallisuudestani koulukiusaamiseen ja anteeksisaamiseen niin tuntuihan sekin hyvältä. Uskon ja tiedän, että anteeksipyytäminen on vaikeaa, mutta mielestäni se on yrittämisen arvoista. Voit saada siitä ainakin rauhan itsellesi ja helpottaa myös toista pääsemään yli katkeruudesta.
Kuvat sivustolta: www.unsplash.com
Kommentit
Lähetä kommentti