SITTENKIN KOIRAIHMINEN?

Otimme perheeseemme ensimmäisen koiran kun olin alakouluikäinen. 

Koira tuli meille lähinnä siitä syystä, kun molemmat vanhempani olivat metsästäjiä ja he tarvitsivat 

myös koiran mukaan metsälle. 

Koirasta tuli Muru ja Murusta tulikin todella hyvä metsäkoira, mutta se oli myös minun paras ystäväni. Rakastin koiraamme yli kaiken. 

Tuntui, että kun kotona tai koulussa oli vaikeaa, 

Muru oli ainoa joka ymmärsi pahan oloni eikä se koskaan lähtenyt siitä viereltä pois.
Ikäänkuin se olisi aina aistinut sen jotenkin.
Tosiaan koska minulla ei juuri ole omista entisistä koiristani kuvia niin laitan tähän tekstiin mukaan ottamiani kuvia äitini ja hänen miehensä koirista.

    

    

Tuo edellinen saattoi jonkun mielestä kuulostaa hassulta, mutta uskon että koiraihmiset ymmärtävät hyvinkin mitä tarkoitan. Eikä sitä varmasti turhaan sanota että koira olisi ihmisen paras ystävä.
Tämä koiramme sai vielä kolme pentuakin elämänsä aikana ja yksi pennuista jäi meille.
Lisäksi meille tuli vielä jossain vaiheessa aikuinen englanninspringerspanieli.
Siitä en jostain syystä pitänyt niin paljoa kuin näistä dreevereistä, sillä se oli mielestäni aika tohelo.
Se mm. joi välillä wc-pöntöstä vettä. Elin muutenkin lapsuuteni aika koirapainotteisessa ympäristössä, sillä monilla tutuillamme oli koiria.
Ihme kyllä, en pelännyt koiria kauheasti vaikka minua
olikin pari kertaa purrut koira. Olin silti usein varautunut minulle outoja ja aggressiivisia koiria kohtaan (mikä on tosin ihan viisasta käyttäytymistä keneltä tahansa.)


                                                                                


Vielä muutama vuosi sitten kuvittelin olevani pelkästään kissaihminen ja minä otinkin pari kissaa kun muutin omilleni.
En tykännyt koirista enää ollenkaan ja usein ihmettelinkin että mistä se oikein johtuu.
Olihan se fiilis hämmästyttävää kun ennen oli rakastanut
koiria ja nykyään niitä inhosi.
En silti kokenut että lapsuudessani kokemat koirien
puremat olisivat aiheuttanut minulle mitään vihareaktioita tai
traumoja koiria kohtaan.

                                                                                



Afrikassa lähetysmatkalla ollessani kävin läpi jonkinlaisia prosesseja menneestä elämästäni.
Kampuksella jossa asuimme, paikalliset ihmiset pitivät muutamaa koiraa siellä lemmikkinään.
Käsittääkseni koirat olivat alunperin kulkukoiria,
mutta ihmiset siellä ruokkivat niitä eivätkä koirat
enää halunneet sieltä lähteäkään minnekkään muualle (samahan se on meillä ihmisillä,
viihdymme niiden ihmisten lähellä, jotka ovat meille mukavia ja huomioivat meitä).
Ne koirat myös tykkäsivät kovasti leikkiä ihmisten kanssa ja
viihtyivät ihmisten seurassa.
Siinä eräänä iltana sitten yhtä koiraa tuijotellessani, mieleeni pamahti eräs asia.
Yhtäkkiä tajusin että olin ollut syvästi katkeroitunut koiria kohtaan.

                                                 
                                                                                 


Syy mistä tämä "koiraviha" ja katkeruus oli noussut oli se,
kun 13-vuotiaana lähdin käymään Lontoossa ja kun palasin reissusta kotiin,
sillävälin koiristamme oli luovuttu minulle siitä kertomatta.
Kun tulin reissusta kotiin, eivät koirat enää juosseetkaan minua ovelle vastaan, kuten normaalisti.
Kun kysyin missä koirat ovat, minulle valehdeltiin että ne olisivat astutettavana, eivätkä koirat sitten enää koskaan tosiaan palanneetkaan takaisin kotiin.
En enää muista missä vaiheessa ja millä tavalla sain tietää totuuden siitä, että koirista
oltiin oikeasti luovuttu, mutta silloin en ollut valmis käsittelemään asiaa monien muiden ongelmieni takia. Jotenkin tämä asia jäi vaikuttamaan minuun väärällä tavalla katkeruutena koiria, eikä väärin toimineita ihmisiä kohtaan.
Hassua, mutta ihmisen mieli on hyvin erikoinen.
Enää en kanna asiasta minkäänlaista katkeruutta koiria, enkä ihmisiäkään kohtaan.
Olemme kotona keskustelleet asiasta nyt myöhemmin ja olen ymmärtänyt että minä en ole ainoa jolla on asian takia ollut paha mieli.
Ymmärrän siis nyt ettei tilanne ollut helppo kenellekkään, se oli vain väärällä tavalla hoidettu.
Nyt kun olen eheytynyt kaikesta koiravihasta ja katkeruudesta, olen huomannut miten valtavasti taas rakastankaan koiria. Minulla on aivan jatkuva koirakuume ja tekee mieli lällyttää ja hoitaa niitä aivan kokoajan!