NO MITÄ JUMALAAN SITTEN TULEE...

...Niin, moni teistä varmaankin miettii, että mitä elämässäni oikein tapahtui tai miten tämä nyt näin meni että minusta tulikin tällainen ”hihhuli”? 

Sehän meni yksinkertaisuudessaan niin, että kun ei ollut ollut mitään kosketuspintaa uskonasioihin tai mihinkään yliluonnolliseen (muuta kuin se mikä tuli sitä toista kautta silloin nuorena) aloin itse jollain tavalla vaikeiden tilanteiden keskellä etsimään Jumalaa.
Olin juuri kokenut minulle merkittävät ja ikävät asiat lapsuudessani, esimerkiksi perheen hajoaminen, läheisen ihmisen masennus yms..
Ollessani alakouluikäinen, itkien rukoilin ensimmäistä kertaa kun yhdellä minulle rakkaalla ihmisellä oli elämässään vaikeaa ja paha olla.
Pyysin, että jos Jumala on olemassa Hän auttaisi läheistäni. Yllätyksekseni tämän ihmisen elämässä alkoikin parempi vaihe rukoukseni jälkeen. Se kasvatti minussa uskoa. 

Toisen kerran rukoilin, kun olimme joutuneet äitini kanssa pakenemaan kotoa.
Silloin kuuluin vielä luterilaiseen kirkkoon ja oli ollut minun rippijuhlani.
Juhlat päättyivät siihen, että äiti sai taas pahasti selkäänsä ja me juostiin.
Me juostiin ja juostiin, kunnes äitini paniikin sekaisin fiiliksin sanoi tuntevansa meitä lähellä olleessa talossa asuneen naisen. Pimpottelimme oven takana myöhäisillasta, eikä ketään tullut ovelle.
Olimme kumpikin epätoivoisia ja aivan paniikissa ja kauhuissaan siitä, että kohta meidät löydetään ja varmaan hakataan. Tässä vaiheessa paniikin keskellä, kun olimme olleet oven takana noin 20 minuuttia, minä rukoilin jälleen. Rukoilin ja sanoin Jumalalle jotenkin
näin että: ”Aivan sama kuka tuolla talossa asuu, mutta jos siellä on joku, niin pyydä sitä tulemaan avaamaan meille ovi.”



                                                                   
                                                                



Ja sillä samalla hetkellä asunnossa syttyi valo ja joku meille tuntematon nainen tulikin ovelle ja päästi meidät sisälle ensin hiukan epäröiden. Tämä taas jälleen kerran vahvisti sitä pienen pientä uskonkipinää, mikä minulla oli jo ollut.
Seuraava kontakti Jumalaan tuli tutun perheen kautta, jossa perheen äiti oli uskossa.
Perheen luona kyläillessäni minulle välittyi aina valtava rauha ja turvallisuuden tunne.
Se oli minusta niin uutta ja ihmeellistä sillä hetkellä. Puolestani myös rukoiltiin ensimmäistä kertaa ja se kokemus painui sydämeeni ikiajoiksi. Siitä jäi valtava hyvänolon tunne.
Kului joitakin vuosia ja jatkoin kännisekoiluitani.
Koitin taas hakea täyteyttä elämääni vaikka mistä eri lähteistä, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Olin saanut jo elämältäni melkeinpä kaiken mitä ihminen onnellisuuteen tarvitsisi.
Yksityisyyden suojaamiseksi en ala tässä kovin avoimesti asioita kertomaan.
Sen verran voin kuitenkin sanoa, että elämässäni tuli haastava aika, joka sisälsi pari hometaloa,
jatkuvaa sairastelua, ongelmia parisuhteessa yms. Olin siihen tilanteeseen aivan loppu.
Yksi parhaista ystävistäni oli tullut hiljattain uskoon.
Hän kertoi minulle siitä mitä Jumala oli tehnyt hänen elämässään
ja miten Jeesus oli parantanut hänet.
Hän sanoi, että jos minua kiinnostaa onko Jumala todellinen, voin aivan hyvin vain pyytää Häntä näyttämään sen minulle. Muuta ei tarvittu.   


                             
                                                

       


Tämä olikin uskoontuloni avain, sillä jos minua olisi peloteltu helvetillä tai uskonnollisuudella,
en todennäköisesti olisi koskaan tullut uskoon. Saan siis kiittää myös ystävääni tänään siitä,
että hän halusi lähestyä minua Jumalan mielenmukaisella
tavalla, nimittäin rakkaudella, ilman mitään tuomitsemista tai uskonnollisuutta.
Sain siinä hetkessä kosketuksen vapaudesta ja rakkaudesta. Sain kosketuksen siitä,
että minulla on täysi vapaus valita mitä minä haluan eikä se kuulu kenellekään toiselle. 

Päätin siis kokeilla. Eihän minulla ollut enää mitään menetettävääkään, kun kaikki muutenkin meni niin huonosti. Rukoilin siis ja pyysin Jumalaa koskettamaan minua Pyhällä Hengellä,
mikäli Hän on todellinen.
No, voitte varmaan arvata miten kävi, kerran nyt olen uskossa.                                                     



                                                 
                                                              



Jollain tavalla olin siis tehnyt silloin sisäisen ratkaisuni jo siitä,
että haluan seurata Jeesusta. Se vain tuntua hankalalta,
kun minulla ei ollut mitään kosketuspintaa Häneen.
Eräänä päivänä sitten menin saman ystäväni kanssa eräälle vapaisiin suuntiin kuuluvalle seurakunnalle.
Siellä oli iloinen meininki, vanhemmat miehet soittivat kitaraa ja lauloivat hengellisiä lauluja. Tunnelma oli kertakaikkiaan hyvä.
Kokouksen lopussa tuli rukouspalvelu, johon päätin mennä.
Kerroin rukous- (eli siis huolen) aiheeni miehelle.
Yksinkertaisesti hän vain laski kätensä päälleni ja
alkoi rukoilemaan. Siinä hetkessä jokin muuttui.
Koin ja tunsin jotain, mitä en ole koskaan ennen tuntenut.
Aloin itkemään runsasta ja puhdistavaa itkua sekä tunsin itseni hyvin onnelliseksi.
Tiesin samantien minne kuulun ja jäin sille tielle. Voin kertoa, että tämä oli ehdottomasti elämäni paras valinta tähän asti ja se sama ilo on pysynyt minulla siitä hetkestä saakka,
vaikka aina ei olekaan ollut helppoa, mutta sen tiedän, että niin kauan kun Jumala on,
niin on toivoakin.

(Kuvat ovat sivustolta unsplash.com)